NAMAHA!!

Olen saanut elämäni aikana kokea ja oppia asioita terveyteen, suorituskykyyn ja onnellisuuteen liittyen monesta eri näkökulmasta, niin kilpa-urheilijana, työ-elämässä, yrittäjänä, pokerinpelaajana kuin valmentajana.

Lisäksi olen kouluttanut itseäni jatkuvasti näiden yli 30 vuoden aikana ja edelleen tänäkin päivänä elämän opinnot jatkuu jokaisena päivänä.

Mua on aina kiehtonut se miten me ihmiset opitaan, oli kyse sitten urheilusta tai vaikkapa matematiikasta. Miksi toiset ihmiset stressaa, menettävät toimintakykynsä pienestä asiasta ja toiset taas eivät? Esimerkiksi molempiin näihin kysymyksiin löytyy vastaukset meidän ihmisien epätietoisen mielen ohjelmoinnista, aivo-aaltojen tasoista ja siitä, miten ihminen hengittää.

Olen saanut kunnian oppia oman tyylini valmennukseen lukuisien eri huippuvalmentajien työkalupakista ja voin sydämestäni luvata, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus oppia harjoittelemalla paremmaksi omaksi itsekseen. Jo pelkästään hengittäminen luonnollisella tavalla nykytieteen mukaan nostaa meidän suorituskykyä monella eri tavalla parantaen meidän terveyttä, keskittymistä sekä unta. Näin pääset stressin tilasta rauhan ja levon tilaan.

Autan ihmisiä elämään terveemmin ja parantamaan suorituskykyään.

Haluatko tiedustella valmennuspaikkaa? 

Täytä allaoleva lomake ja vastaan sinulle pikimmiten!